Niittykartano goes politiikka
Ei Niittykartano toki ensimmäistä kertaa politiikkaan mene – tämän torpan aikaisempi omistaja on ollut merkittävä hahmo meidän kunnan kunnallispolitiikassa aikoinaan. Lisäyksenä siis, että Niittykartano goes politiikka ensimmäistä kertaa nykyisen omistajan hallintakaudella.
Ja heti seuraavana lisäyksenä voisin sanoa, että mielestäni kuntapolitiikan tulisi olla erityisesti näin pienellä paikkakunnalla varsinaisen politikoinnin sijaan yhteistyötä puolueiden välillä, tavoitteenahan tulee olla tehdä kuntalaisten hyväksi järkeviä ja oikeudenmukaisia päätöksiä. Valitsinkin puolueekseni Keskustan (vaikka sain kuulla, että Niittykartanon entinen isäntä kuulemma pyörisi haudassaan jos tietäisi, mitä puoluetta täällä nykyään kannatetaan!) juuri sen vuoksi, että taidan olla ideologisesti melko keskellä: en kovin kärkkäästi missään ääripäässä. Kaipaan maltillista politiikkaa, jossa päätöksiä tehdään kaikkien hyväksi ja tavoitellaan sitä, että meillä kaikilla on hyvä elää. Haluan, että palvelut pysyvät lähellä ja heikoimmistakin pidetään huolta. Haluan kuitenkin, että työssä on kannattavaa käydä, ja että asuinkuntani mahdollistaa sen (pääsen kulkemaan töihin, lapsillani on turvallinen paikka, mihin mennä työpäiväni ajaksi).
Ajattelen, että kuntapäätökset täytyy tehdä tasapuolisesti kaikkien hyväksi, ja sen vuoksi en ottanut vaalikampanjaani teemaksi mitään tiettyä ihmisryhmää tai asiaa, jota lupaisin erityisesti ajaa, mikäli valtuustoon pääsen. Tietysti kun katson maailmaa ja yhteiskuntaa työssäkäyvävän, pienten lasten äidin näkökulmasta, ovat kaikki näihin teemoihin liittyvät asiat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä. Haluan myös, että meillä pysyy täällä lähellä kaikki tarpeelliset palvelut, niin julkisesti tuotetut kuin yksityistenkin tarjoamat, ja että kuntamme yleinen asenne ja ilmapiiri on sellainen, että tänne uskaltaisi ei-kanta-auralainenkin harkita muuttavansa.
On toisaalta hyvä, että monilla ehdokkailla on selkeinä ne teemat, joita haluavat edistää. Näkisin kuitenkin, että selkeiden asiateemojen kannattavien lisäksi minunkinlaiselleni päätösentekijälle olisi tarvetta: sellaiselle maltilliselle, keskiarvoiselle tyypille, jonka tavoitteena on pohjata päätökset käsillää oleviin faktoihin ja muodostaa niiden pohjalta mahdollisimman hyvä ratkaisu, joka saattaa kirpaista kaikkia vähän (luulenpa, että hyviä vaihtoehtoja ei tule olemaan aina tarjolla), mutta keskiarvoisesti tilanne on kaikille meille yhtä hyvä tai huono.
Mielestäni Keskustan Vaihda keskelle -kampanjan lauseesta ”Keskusta tarjoaa alue- ja kuntavaaleissa rakentavan vaihtoehdon kärjistyneelle ja vastakkainasettelua luovalle ilmapiirille. Jos haluat vakautta ja inhimillisyyttä päätöksentekoon, valintasi on keskusta” voisi Keskustan tilalle vaihtaa minun nimeni, sillä tähän lauseeseen kiteytyy hyvin se, mitä haluan tuoda kuntapolitiikkaan mukaan.
Tule juttelemaan, jos näet minut kylillä! Minua kiinnostaa tietää, mitkä asiat muiden kuntalaisten mielestä Aurassa kaipaavat korjausta – ja erityisesti minua kiinnostaa, miten Auraan saisi lisää vetovoimaisuutta, sillä uusien kuntalaisten kautta ja verotulojen kasvamisella saisimme kuntamme taloutta tasapainoon.
Ps. Eilen oli kiva sunnuntai! Aamupäivällä ohjelmassa risusavottaa takapihalla, ja sen jälkeen täytyi vielä muuntautua eduskuskuntoon puolueen järjestämää vaalikuvausta varten. On aika kiva, että elämässä on monenlaista, erityyppistä sisältöä.


Sinua voisi kiinnostaa myös:

