-
Testissä vaelluskengät Revohka.fi -verkkokaupasta
Tämän postauksen vaelluskenkien arvostelu on tehty kaupallisessa yhteistyössä Revohka.fi -verkkokaupan kanssa – kengät on saatu, mutta täysin rehellisesti arvosteltu 🥰 Spoiler alert: kengät oli tosi hyvät, ja jäävät päivittäiseen käyttöön! +2
-
Pään nollaus lähimetsässä hirvikärpästen kanssa
Yllättävä lapsivapaa ilta – piti tehdä nopeita valintoja siitä, millä tavoin saa parhaiten nollattua työpäivää. Vaihtoehtoina oli siivous, salilla käynti tai ulkoilu. Luonnossa kuljeskelu voitti. 0
-
Kerppuja talveksi
Vihdoinkin oli aikaa järjestää edes pienimuotoiset kerpputalkoot – vuohet rakastavat puiden lehtien syömistä, joten niitä voisi säilöä ihan loputtoman määrän talven varalle. 0
-
Enemmän kuin onnistunut metsäretki
Metsässä kävely on yleensä rentouttavaa ja maadoittavaa puuhaa – mutta mistä tahasta touhusta, jopa telkkarin katsomisesta tai nukkumisesta, voi olla rentous kaukana kun seuralaisena on 3- ja 5-vuotiaat sisarukset. Pahimpien uhmakausien aikaan en todellakaan ole laittanut itseäni sellaiseen tilanteeseen, jossa voisin joutua kantamaan kahta huutavaa, punanaamaista lasta kotiin. 0