Pihahommat

Orapihlaja-aita ja sen hävittäminen sentti sentiltä

Yli-ikäiseksi kasvaneen orapihlajan leikkaaminen ei ole ikävä homma, se on painajaismainen homma. Kannattaa hoitaa leikkaus tunnollisesti vuosittain. Niin minäkin aion tehdä, kunhan saan tämän aidan hallintaan.

Takapihaani reunustava orapihlaja-aita on vuosikymmeniä vanha. Kymmenen vuotta sitten kun muutin tähän, tuo aita oli jo suurelta osin kuollut pystyyn ja kasvanut ylikorkeaksi. Jos normaali aita on noin metrin korkuinen, on nämä kasvustot pahaimmillaan varmaan nelisen metriä.

Matalin pätkä keskellä on tänä keväänä trimmattua aitaa, vasemmalla aikaisempina vuosina raivattua aitaa. Projekti jatkuu oikealla päin.

Vuosien varrella olen trimmaillut aitaa, mutta orapihlajan kanssa ei pelkkä trimmailu ole se suurin ongelma (tuo hiton piikikäs kasvi toki yrittää aktiivisesti vahingoittaa leikkaajaansa), vaan leikkuumateriaalin hävittäminen on työläs homma. Sen voisi viedä kaatopaikalle, mutta minulla ei ole mahdollisuutta siihen. En usko, että tuo kasvi kompostoituu ikinä, tai nuo piikit ei ainakaan lähimpään tuhanteen vuoteen. Viime kesänä kasasin leikattuja oksia kasaan tontin reunalle ja toivoin että ne itsestään häviävät sieltä. Valitettavasti näin ei ole käynyt, ainakaan vielä tähän mennessä.

Rankkasade onnistui sammuttamaan hyvin alkaneen rovion.

Löysin keväällä näppärän miesystävän, joka teki tynnyristä tosi toimivan polttotynnyrin. Elämäni on muuttunut paljon sen jälkeen kun sain elämääni tuon miehen ja tynnyrin 😁

Vanhasta peltitynnyristä sahattiin kansi irti, se taiteiltiin välipohjaksi tynnyriin n. 20 cm maantason yläpuolelle, ja lisäksi sahailtiin ilmanottoaukkoja. Ja voi jess, miten hyvin se toimii! Vihdoinkin orapihlajaa saa hävitettyä näppärästi. Aina kun tuo tynnyri vilahtaa instassa stooreissani, siitä tulee kyselyä; pitäisi tässä joku kerta tehdä tuosta tynnyristä ihan oma postaus 😄

Yleensä ollaan vietetty parisuhdeaikaa risujenpolton merkeissä, se on mukavaa puuhastelua yhdessä. Siis meidän mielestä, saattaahan sitä muilla ihmisillä oli erilaista näkemystä hyvästä ajanvietteestä…. Tänään kuitenkin polttelin aitaa yksinään, ja pääsin eteenpäin noin yhden metrin. Lisäksi polttelin ruusupuskaa, joka sekin on vuosien varrella ottanut haltuunsa n. 20 neliön verran pinta-alaa – en ymmärrä, miksi tänne on istutettu näitä painajaismaisia piikkikasveja niin paljon! Lisäksi on esim. happomarjaa ja tyrniä.

Orapihlajan risut on vuosien varrella kasvaneet 3-4 metriä pitkiksi; ja nämä pystyynkuolleet risut ovat ihan yhtä hankalia kuin tuoreet, sillä piikit näistä ei haperru vaan säilyttävät hienosti terävyytensä.

Polttamisen kanssa tulee tietysti olla tosi tarkka, sen lisäksi että seuraa ppalovaroituksia. Tänään säätiedotus lupasi sadetta; kunhan tynnyrin saa palamaan, on sadesää paras ja turvallisin keli poltella. Tulikin kuitenkin sen verran märkä rankkasade, että tynnyrin lämpö ei riittänyt pitämään tulta yllä, ja tuli sihahti sammuksiin sillä aikaa, kun hain sadetakkia sisältä. Heh, silleen sit tänään! Myöhemmin kävin sytyttelemässä uudet tulet vielä kun sade vähäsen rauhoittui.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *